LUJATALO: Vuosikymmenten yhteistyö

Yhteistyö Lujatalon kanssa on alkanut jo 1980-luvulla

Lujatalo ikkunat
Lujatalon työnjohtaja Keijo Niininen esittelee helsinkiläistä kerrostalokohdetta.

Nykyisin toimitamme suuren osan Lujatalon tarvitsemista ikkunoista ja parvekeovista.

”Markkinatilanteesta johtuen ikkunahankinnat kilpailutetaan ja hankitaan tällä hetkellä kohdekohtaisesti. Ikkunatoimituksissa Eskopuu (nykyinen PihlaPRO) on osoittanut olevansa varsin kilpailukykyinen ja tehokas”, kertoo Lujatalo Oy:n Uudenmaan alueen hankintapäällikkö Pasi Vehviläinen.

Lujatalo rakentaa ja remontoi sekä asuintaloja että toimitiloja kaikkialla Suomessa. Viime aikoina uudisrakentaminen on ollut vilkkainta Uudellamaalla ja etenkin kerrostalokohteissa. Uudellamaalla on käynnissä myös isoja remonttikohteita.

Toimituserät sovitaan työmaalla

Vehviläisen mukaan ikkunoiden hankkimisen kannalta ei ole paljonkaan eroa sillä, onko kyseessä asuin- vai toimitilakohde tai onko kyseessä remontti vai uudisrakennus. Ikkunoiden hankinta on joka tapauksessa isohko potti, joka hoidetaan volyymihankintana.

”Pienemmät hankintaerät suoritetaan yleensä työmaahankintana. Sopimusvaiheessa sovitaan toimitusten alkamis- ja päättymisajankohdat, mutta tarkemmat toimituserät ja -koot määrittelee työmaan henkilöstö yhdessä ikkunatoimittajan kanssa. Normaalisti toimitukset tapahtuvat portaittain ja kerroksittain”, kertoo Vehviläinen.

Kuvassa Lujatalon työmaa Tapulinkaupungintie 32 ja 34 Helsinki. Kuvassa työnjohtaja Keijo Niininen ja taustalla Eskopuun ikkunoita. Ikkunoiden asennus. Ovet ja Ikkunat. Helsinki 10. Marraskuu 2015. COM.PIC / MAURI RATILAINEN
Kuvassa Lujatalon työmaa Tapulinkaupungintiellä Helsingissä.

Hinta-laatusuhde ja asiakaspalvelu merkitsevät

Vehviläisen mukaan Eskopuu (nykyinen PihlaPRO) on pärjännyt kilpailutuksissa hyvän hinta-laatusuhteensa ansiosta. Myös toimitusvarmuus on ollut hyvä ja asiakaspalvelu joustavaa. Toisinaan suunnittelija on määritellyt kohteeseen kilpailevan toimittajan tuotteet, mutta näissä tapauksissa usein selvitetään voidaanko ikkunamerkki vaihtaa.

”Arvioisin että tulevaisuudessa meillä on entistä enemmän kysyntää myös asennuspalvelulle, eli hankimme ikkunat asennettuna”, Vehviläinen sanoo.

Vehviläisen mukaan myös uusi tekniikkaa ja vaihtoehdot kiinnostavat Lujataloa.

”Esimerkiksi parvekeliukuovet ovat nykyisin hyvin houkuttelevia, kun ne ovat kehittyneet.”

Inwido-konserni tuo toimitusvarmuutta ja erikoisratkaisuja

Vehviläinen pitää vahvuutena sitä, että ikkunatoimitusten takana on suuri Inwido-konserni. Inwidon muiden merkkien ja tehtaiden ansiosta pystytään tarjoamaan laajempaa mallistoa ja ratkaisuja sellaisiinkin erikoistarpeisiin, joita ei löydy PihlaPROn mallistosta. Se että konsernilla on Suomessa kolme tehdasta tuo myös toimitusvarmuutta.

”Meillä oli jo yksi kohde, jossa oli poikkeuksellisen tiukka aikataulu. Kannuksen tehdas ei olisi ehtinyt toimittaa ikkunoita sillä aikataululla, mutta Haapajärven tehdas pystyi. Meidän kannaltamme on oikein hyvä, että ikkunatoimittajalta löytyy kapasiteettia ja toimitusvarmuutta”, sanoo Vehviläinen.

Ammattilaiskirjeestä lisää inspiraatiota omien kohteiden toteuttamiseen

Arkkitehdeille ja muille suunnittelu- ja rakennusalan ammattilaisille suunnattu uutiskirjeemme tarjoaa ajankohtaisia asiantuntija-artikkeleita, tietoa tuoteinnovaatioista ja -kehityksestä sekä mielenkiintoisia referenssikohteita.

Muita mielenkiintoisia referenssejämme